Viisi vinkkiä hyötyliikunnan lisäämiseen

Nykyään teemme paljon töitä tietokoneella, ja suuri osa ihmisistä viettää päivänsä toimistoympäristössä. Työmatkat taittuvat usein autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Iltaisin raskaan työpäivän jälkeen tuntuu, että olemme liian väsyneitä nousemaan sohvalta ylös. Liikunta jääkin monien elämässä vähälle. On kuitenkin olemassa monia keinoja, miten voimme liikkua päivän mittaan. Monet vähättelevät hyötyliikunnan merkitystä aivan turhaan. Jos käytät hyödyksesi kaikki päivän aikana tarjoutuvat liikuntamahdollisuudet, päivistäsi tulee paljon aktiivisempia ja energiatasosi pysyy korkeammalla.

  • Mitä hyötyliikunnalla tarkoitetaan?
  • Miten voisin lisätä liikuntaa päiviini?

Voi olla aluksi hankalaa miettiä, millaisia muutoksia voisi tehdä, jos on tottunut elämään tietyllä tavalla. Hyötyliikuntaa on kaikki se liikunta, joka liittyy elämääsi ja päivittäisiin askareisiisi. Saatat kulkea pyörällä töissä tai nousta rappuset kävellen. Lasten kanssa leikkiminen ja pihatöiden teko ovat myös hyötyliikuntaa.

Tarvitsetko vinkkejä, miten lisätä hyötyliikuntaa päiviisi? Tämän artikkelin avulla saat runsaasti ideoita ja vinkkejä hyötyliikuntaan liittyen. Opit myös ymmärtämään, mitä hyötyliikunnalla tarkoitetaan.

Jätä auto kotiin – Liiku kävellen tai pyörällä

Oletko tottunut kulkemaan autolla kaikkialle? Monet meistä, joilla on auto käytössään, usein ovat. On paljon helpompaa käydä töissä ja hoitaa päivittäiset asiat autolla, kun siihen on kerran totuttanut itsensä. Nyt on aika muuttaa tottumuksia, ja jättää auto kotiin. Voisiko kauppaostokset ja työmatkat hoitaa kävellen tai pyöräillen? Joskus etäisyyksien pituus vaatii julkisen liikenteen tai auton käyttöä, mutta voit reippailla ainakin osan matkasta. Voisitko jäädä bussista pois muutamaa pysäkkiä ennen, tai parkkeerata auton kauemmas työpaikasta?

Monesti hissi tuntuu houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin kävely kahdeksanteen kerrokseen raskaan työpäivän jälkeen. Hississä tai liukuportaissa voi helposti tarkistaa sähköpostin tai lähettää muutaman viestin. On houkuttelevaa jättää portaiden nousu huomiselle, mutta mitä jos päättäisit jo tänään, että nouset kaikki portaat jalan, vaikka olo tuntuisi väsyneeltä. Monesti emme edes huomaa, kuinka monta tilaisuutta portaiden käytölle tarjoutuu päivän aikana. Portaiden nouseminen tekee hyvää keholle toimistopäivän jälkeen, etenkin jos olet istunut paljon.

Ulkoile ja leiki enemmän

Ulkoillessa ja pihassa puuhastellessa tulee liikuttua kuin huomaamatta. Ulkoilu ei tee hyvää vain keholle, vaan myös mielelle. Monet, joilla on oma piha, eivät voi välttyä puutarhanhoitotöiltä, kuten haravoinnilta, kasvien hoidolta ja nurmen leikkuulta. Mikä sen mukavampaa, kuin nähdä työnsä tulos ja saada samalla päivän liikunta-annos. Halkojen hakkaaminen on mitä parasta hyötyliikuntaa, vaikka monet ostavat nykyään puut valmiiksi paloiteltuina. Marjastus on monen syksyinen lempiharrastus ja marjaretken aikana tulee liikuttua usein monia kilometrejä.

Lasten ja lemmikkien kanssa leikkiminen on hauska tapa liikkua. Jos sinulla ei ole omia lapsia, naapurin lapset varmasti lähtevät leikkimään mielellään. Ulkona voi pelata erilaisia pelejä. Koska viimeksi olet hypännyt ruutua tai ollut piilosilla? Monesti otamme elämän liian vakavasti, ja unohdamme leikin. Lemmikkien kanssa ulkoilu on monille päivittäinen velvollisuus, mutta sen ohessa tulee liikuttua runsaasti. Leikin voi yhdistää lemmikkien kanssa ulkoiluun, sillä monet koirat ovat innokkaita noutamaan keppiä tai palloa.

Lisää liikuntaa työpäiviin

Suuri osa meistä tekee istumatyötä, ja liikkuminen jää hyvin vähäiseksi päivän aikana. Miten voisit lisätä hyötyliikuntaa päiviisi? Vaikka kyse ei olisikaan suurista muutoksista, pienikin liikunnan lisääminen auttaa jaksamaan paremmin, ja pitää kehon vetreänä. Tietokoneen ääressä työskennellessä tauot unohtuvat helposti. Kannattaa pitää tauko ainakin kerran tunnissa ja jaloitella. Voit esimerkiksi käydä pienellä kävelyllä toimiston ympäri ja juoda vaikka lasin vettä. Taukojumppa auttaa pitämään jumit loitolla ja tekee hyvää mielelle.

Kuka on sanonut, että töitä pitää tehdä aina samassa paikassa? Nykyään on yleistä, että läppärin kanssa voi töitä tehdä missä vain. Reippaile etätöihin läheiseen kahvilaan ja saat myös hieman vaihtelua päiviisi. Oletteko tottuneet pitämään palaverit palaverihuoneessa istuen? Tämä on vanhanaikaista. Palaverit voi hyvin pitää seistenkin, ja monet pitävät nykyään palaverit ulkona raittiissa ilmassa. Työpäivän aikana ei välttämättä tarvitse istua paljoakaan, jos sinulla on käytössäsi seisomapöytä. Seisomapöydän ääressä on myös helppo tehdä pieniä venytyksiä töiden lomassa.

Tee kotitöitä

Vaikka kotityöt eivät aina ole herkkua, niihin voisi alkaa suhtautua liikuntamuotona. Imuroiminen ja pölyjen pyyhkiminen eivät aina tunnu innostavilta, mutta voisiko siivoamista ajatella treeninä? Hyvän musiikin tahdissa siivoaminen sujuu mukavasti, ja työt tulee tehtyä kuin huomaamatta. Voit vaikka kasata tekemättömät kotityöt yhdelle illalle, ja tehdä ne nopeasti ja vauhdilla alta pois. Kotityömaratonia voisi ajatella salitreeninä, josta saa kaksi hyötyä samalla iskulla. Kiiltävä koti ja pestyt pyykit takaavat hyvän mielen vielä kaupan päälle.

Kehitä itseäsi liikunnan lomassa

Vaikka kirjojen lukeminen onkin mukavaa, ei sitä enää välttämättä tarvitse tehdä istuen. Audiokirjat tarjoavat lukutoukalle mahdollisuuden lähteä lenkille ja lukea kirjaa samaan aikaan. Pitääkö sinun osallistua verkossa seminaariin tai haluatko kuunnella webinaarin? Nyt se onnistuu kotitöitä tehdessä tai ulkoillessa. On mukava tunne, kun saa kaksi asiaa tehtyä samalla kertaa. Audiosisältöjen kuunteluun pitää totuttaa itsensä, mutta melko pian voi huomata niiden tarjoaman vapauden kehittää itseään liikkumisen yhteydessä. Nyt vain napit korville ja ulkoilemaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *